Työntekijäjärjestö on valmis riitauttamaan Markantalon uudet työsopimukset ja palkanalennukset.   

Kodinkoneketju Markantalon työsopimusta koskevat neuvottelut jäivät tänään yleiskeskustelun tasolle. Neuvotteluissa olivat mukana Palvelualojen ammattiliitto PAM:n ja Kaupan liiton edustajat. Osapuolet kokoontuvat seuraavaksi ensi keskiviikkona.

Työntekijöitä edustava PAM pitää Markantalon uusia työsopimuksia ja palkanalennuksia yleisten työehtosopimusten vastaisina.


PP=1?– Ensin pitää etsiä yrityksessä muita tervehdyttämiskeinoja ja turvautua vaikka lomautuksiin. Olisi aika vaarallista, jos yritykset lähtisivät joka keinahduksen mukaan alentamaan palkkoja, PAM:n johtaja Anssi Vuorio näkee.

Vuorio viittaa korkeimman oikeuden vuonna 1996 tekemään päätökseen. PAM on valmis viemään Markantalon sopimukset tarvittaessa oikeuteen.

Markantalon palkkakiista liittyy tiistaina päättyneisiin yt-neuvotteluihin. Markantalo on vaatinut kaikkia työntekijöitä allekirjoittamaan uudet työsopimukset. Sopimus alentaa myyjän palkkaa pahimmillaan 40 prosenttia.

Uusi työsopimus on Markantalon keksintö

Vuorio kiistää Markantalon toimitusjohtaja Irmeli Rytkösen julkisuudessa esittämät puheet, joiden mukaan uusiin työsopimuksiin oli työntekijäjärjestön ja Kaupan liiton tuki.

– Kyllä tämä on Markantalon oma keksintö. Emme ole olleet mitenkään sopimusten valmistelussa mukana.

Vuorio ei usko Rytkösen väitettä, jonka mukaan Markantalon henkilökunnasta on vain parikymmentä, jotka eivät ole vielä allekirjoittaneet uutta työsopimusta. Vuorio uskoo, että Markantalossa paljon useampi ei ole suostunut uusiin palkkaehtoihin.

– Ne, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen, ovat tehneet sen siinä pelossa, että muuten työ loppuu. Ihmisillä on ollut vain seitsemän päivää allekirjoittaa työsopimus.

Vuorio sanoo, ettei työsopimuksen allekirjoittaminen ratkaise mahdollista oikeudenkäyntiä. Sopimuksen allekirjoittaneillakin on oikeus hakea korvausta.

Vuorio sanoo Markantalon palkoista, että yksityisellä alalla ja erikoiskaupassa myyjät ansaitsevat taulukkopalkkoja enemmän.

- Taloussanomat