Työnantajalta kaivataan selvitystä siitä, miksi yritys joutui vaikeaan tilanteeseensa.

Kodintekniikkayritys Markantalon erimielisyyksien puintia jatkettiin keskiviikkona. Yt-neuvottelut päättyivät jo viime viikolla, mutta henkilökunta sekä Palvelualojen ammattiliitto kaipasivat vielä selvyyttä 60 työntekijän irtisanomisista ja loppujen yli 400 työntekijän työsopimusten heikentämisestä.

- Kokous sujui jäätävässä hengessä, eikä päätöksiäkään tehty, kommentoi Markantalon pääluottamusmies Ilkka Liettilä.

Seuraavaksi tarkoituksena on kerätä henkilökuntaan kuuluvilta valtakirjoja, joilla voidaan vaatia työnantajaa kertomaan ammattiliiton ja työntekijöiden kaipaamia tietoja.

- Haluamme tietää, miten on mahdollista, että yrityksen tilanne on muutamassa vuodessa mennyt tähän, Liettilä selventää.

Markantalon toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen sen sijaan oli keskiviikkoisen kokouksen kulkuun tyytyväinen.

- Kokous sujui asiallisesti. Minusta on fantastista, miten vaikeasta tilanteesta huolimatta olemme pystyneet hyvin keskustelemaan.

Rytkönen puolustaa myös yt-neuvottelujen ratkaisuja.

- Onnistuimme tekemään päätöksen, jonka avulla on pelastettu satoja työpaikkoja. Kuljimme vaikeuksien kautta voittoon.

Toimitusjohtaja uskoo, että keskusteluyhteys Pamiin ja henkilökuntaan ei tule katkeamaan.

- Olemme koko neuvottelujen ajan pitäneet Pamiin yhteyttä, Irmeli Rytkönen sanoo.

Pääluottamusmieskin lupaa, että keskustelu ja asian selvittäminen jatkuvat vielä.

- Ei tilanne nyt niin tulehtunut ole, ettei enää voitaisi keskustella, vaikka se oli välillä jo melko lähellä, tunnustaa Ilkka Liettilä.

Kotkan Markantalo suljettiin muutama viikko sitten jo ennen yt-neuvottelujen päättymistä. Syksyyn mennessä on tarkoituksena lopettaa kaikki Euromarketien yhteydessä toimivat Markantalo-myymälät.

- Kymen Sanomat