Kodintekniikkaketju Markantalossa työntekijäpuolen ja työnantajan välejä kiristää kiista uudesta työsopimuksesta, joka työntekijäpuolen tulkinnan mukaan alentaa kaupan työntekijöiden palkkoja noin kahdesta prosentista neljäänkymmeneen prosenttiin.

Kiistan osapuolet jatkavat Kaupan keskusliiton ja työntekijöitä edustavan PAM:n tuella neuvotteluja huomenna.

Pääluottamusmies Ilkka Liettilän mukaan kuohunta ketjun myymälöissä on ollut kova, ja osa myyjistä on lähtenyt talosta ovet paukkuen.

Työntekijöiden näkökulmasta kaikkien työntekijöiden on potkujen uhalla allekirjoitettava entistä sopimusta heikompiin työehtoihin johtava uusi sopimus.

Kiistan taustalla on Markantalon päätös lopettaa Euromarkettien yhteydessä toimiva ketju ja toteuttaa muitakin säästötoimia yhtiössä.

Toimitusjohtaja Irmeli Rytkösen mukaan yhtiön tavoitteena oli alun perin 120 hengen vähentäminen. Uudelleen hahmotettuihin säästötoimiin päästään sillä, että 54 työntekijää on irtisanottu. Noin 30 ei ole suostunut allekirjoittamaan uutta sopimusta.

"Työntekijät itse päättävät suostumisestaan. Seitsemän päivän harkinta-ajan jälkeen uudesta sopimuksesta kieltäytyvien voidaan katsoa irtisanoutuneen", Rytkönen sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Taloussanomat.

- HS.fi