Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Markantalo: Palkkamme ylittävät tes-tason

Markantalon toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen puolustaa kauppaketjun esittämiä palkanalennuksia sanomalla, että uudet palkat ylittävät kaupan yleisen tes-tason.  

Toimitusjohtaja Irmeli Rytkönen sanoo Markantalon korjaavan uusien työsopimuksien avulla vanhoja ongelmakohtia. Joissakin toimipisteissä tavaratalopäälliköt ovat palkanneet henkilökuntaa liian kalliiseen hintaan. Toimipisteiden myynti ei ole kaikkialla vastannut kustannuksia.

– Joidenkin työntekijöiden kohdalla uusi työsopimus merkitsee alennusta palkkaprosenttiin. Kaikilla kuitenkin palkka ylittää kaupan tes:n vaatimustason.


PP=1?Markantalon yt-neuvottelut päättyivät tiistaina. Neuvottelujen jälkeen Markantalo on tarjonnut työtenkijöiden allekirjoitettavaksi uutta työsopimusta. 

Rytkönen lisää, että Markantalo korjaa nyt vain pohjapalkkaa. Pohjapalkan lisäksi Markantalon myyjä saa bonusta esimerkiksi vakuutusten myynnistä. Näihin lisätuloihin työnantaja ei ole puuttunut.

Pääkaupunkiseutupurnaa palkkalinjaa 

Rytkönen kertoo, että suurin osa työntekijöistä on suostunut uusiin työsopimuksiin. Allekirjoitus puuttuu enää 20–30 työntekijän sopimuksesta.

– Suurin osa näistä on pääkaupunkiseudulla. Lisäksi on yksittäisiä työntekijöitä eri puolilla Suomea.

Rytkönen pitää päättyneitä Markantalon yt-neuvotteluita työnantajan vastaantulona. Neuvottelujen alkaessa Markantalon 450 työpaikasta uhattuna oli 120 työtehtävää. Irtisanomiset johtuvat Market-ketjun sulkemisesta. Lisäksi Seinäjoen Markantalo lopettaa toimintansa.

Markantalo on onnistunut löytämään irtisanomisuhan alla oleville tekijöille töitä muista liikkeistä. Yt-neuvottelujen päättyessä 54 työntekijää sai potkut.

Rytkönen ihmettelee työsopimuksesta syntynyttä kohua. Palkkaneuvotteluissa olivat mukana työntekijäjärjestö PAM:n ja työnantajajärjestö Kaupan liiton edustajat. Yt-neuvottelujen aikana työntekijöiden edustajat eivät reagoineet tuleviin työsopimuksiin.

-Taloussanomat